Miten media vaikuttaa lastensuojeluun? Mikä on suomalaisen lastensuojelun tila nyt?

Haastattelen 4. vuoden sosiaalityönopiskelijaa Tampereen yliopistosta.

Miksi hakeuduit opiskelemaan sosiaalityötä? Miten media on mukana opiskelussasi?

-Olin/olen kiinnostunut yhteiskuntatieteistä ja hyvinvoinnin edistämisestä. Sosiaalityö on akateeminen käytännön ala, joka kiehtoo itseäni.

Mediasta on opinnoissa puhuttu melko vähän, uskon että asiaa olisi hedelmällistä käsitellä enemmänkin. Lapin yliopistossa asia on huomioitu aivan toisella tavalla, ja siellä tehdään paljon juttuja käyttäen välineenä mm. youtubea ja blogeja.

Viime vuosina lastensuojelu on ollut kovassa syynissä mediassa. Miten koet itse asian?

-On tosi hyvä, että asiasta keskustellaan, koska lastensuojelu on tosi monille ihmisille ihan tuntematon ja siihen liittyy vääriä uskomuksia. Toki ihmisten pitää muistaa lastensuojelukeskustelussa, ihan kuten kaikessa muussakin, se, että ihmiset puhuvat vain omista kokemuksistaan ja joku toinen saattaa nähdä asiat ihan eri tavalla. Sokeasti ei kannata luottaa mihinkään, mitä kuulee tutuntutulle tapahtuneen.

Vaikeuttaako ihmisten omien kokemuksien jakaminen somessa lastensuojelun työskentelyä? Esimerkiksi tilanteissa, joissa työ on kesken tai siihen liittyy rikos?

-Kyllä varmasti vaikeuttaa, mutta se pitää vaan hyväksyä osaksi työtä. Some-seuraajat tietävät asiasta vain yhden puolen ja monesti kysymys on sellaisista asioista, joita ei haluta kertoa, koska ne saattaisivat saattaa ihmisen itsensä huonoon valoon. On surullista, jos joku viivyttelee avun hakemista liian pitkään nähtyään erilaisia kauhukertomuksia, mutta sosiaalityöntekijälle on palkitsevaa voittaa asiakkaan luottamus ja osoittaa, että kauhutarinat eivät (ainakaan useimmiten) pidä täysin paikkaansa.

Monet kuvaavat viranomaisten haukkumista/arvostelua somessa epäreiluksi, sillä viranomaiset eivät saa tuoda omaa puoltansa tarinasta esiin. Miten viranomainen voi vaikuttaa asiakkaan nettikirjoitteluun? Saako lastensuojelun asiakas tuoda esiin työntekijöiden nimiä tai toimipisteitä?

-Sosiaalityöntekijät toimivat virkamiehinä, ja asiakas saa puhua työntekijöistä nimellä ja kertoen missä he tarkalleen ottaen työskentelevät. Sen sijaan esimerkiksi työntekijöistä kuvattuja videoita julkaistaessa toimitaan harmaalla alueella. Sosiaalityöntekijänkään yksityiselämää loukkaavaa tietoa ei saa levittää ja uhkailut ym. ovat tietenkin laittomia.

Nettikirjoitteluun voidaan pyrkiä vaikuttamaan esimerkiksi lapsen etua korostamalla; ei ole lapsen edun mukaista, jos vanhempi kertoo lapsen yksityiselämään liittyviä tietoja niin, että lapsi (tai vanhempi, jonka kautta myös lapsi) on tunnistettavissa. Sosiaalityöntekijä saa toki myös ottaa kirjoitukset puheeksi asiakkaan kanssa ja pyrkiä keskustelemaan asiallisesti siitä, mihin tuollaisilla kirjoituksilla pyritään.

Voiko periaatteessa siis pelkkä vanhemman somekirjoittelu johtaa tarvittaviin toimenpiteisiin? Voiko esimerkiksi radikaalit kirjoittelut Facebookissa kääntyä lasta vastaan ja pitääkö viranomaisten ottaa asia hoitoon?

-Kyllä sosiaalityöntekijän pitää ottaa asia esille, jos hän kokee, että vanhempi toimii sosiaalisessa mediassa lapsen edun vastaisesti. Yksi esimerkki voisi olla esimerkiksi se, että vanhempi kertoo hyvin yksityiskohtaisia tietoja lapsen psyykkisestä terveydentilasta tai esimerkiksi alaikäiseen lapseen kohdistuneista rikoksista.

Kuva napattu thecybersafetylady-sivustolta

Youtubeen ollaan ladattu maallikon silmään epäilyttävän näköisiä huostaanottotilanteita. Kertovatko nämä videot edes osatotuutta koko toiminnasta?

-Ainakaan ne eivät kelpaa minkäänlaiseksi malliesimerkiksi huostaanotoista (tai yleensä kiireellisistä sijoituksista, huostaanotto on pidempään valmisteltu prosessi joka seuraa kiireellisen sijoituksen jälkeen). Tietenkään ei voi sanoa, etteikö olisi epäonnistuneita sijoituksia/huostaanottoja ja myös epäammattimaisia työntekijöitä. Mutta suurin osa sijoituksista tehdään yhteisymmärryksessä vanhempien kanssa. Nekin, joita ei tehdä, on lähtökohtaisesti tarkasti perusteltuja ja sosiaalityöntekijän intressi ei ole lisätä mitään draamaa ja ahdistusta huostaanottotilanteessa.

Eli siis kyllä. Saattaa olla, että lapset haetaan poliisin virka-avun turvin vastentahtoisilta vanhemmilta. Nämä ovat kuitenkin tosi harvinaisia, yleensä asiat sujuvat paljon leppoisammin ja kaikki osapuolet kannattavat sijoitusta tai huostaanottoa.

Somen perusteella Suomessa vallitsee osittain pelko lastensuojelua kohtaan. Onko esimerkiksi kahdeksanvuotiaan Eerikan kuolemantapaus syynä negatiiviseen kuvaan viranomaisista? Mistä ylipäätään tällainen kuva on syntynyt? Onko media osasyyllinen? Miten suomalaiset saataisiin luottamaan lastensuojeluun?

-Kyllä varmasti on Eerikan kuolema osasyyllinen tähän, ja suomalaisessa lastensuojelussa onkin alkanut tuon tragedian jälkeen valtava itsetutkiskelu. Tämä kuolema luultavasti olisi ollut estettävissä sosiaalitoimen keinoin, mutta kaikkia ikäviä asioita ei, vaikka lastensuojelu toimisi kuinka hyvin ja tehokkaasti.

Medialla on vastuu siitä mitä se kirjoittaa ja lastensuojelusta voisi nostaa esille paljon positiivisiakin juttuja. Juuri tällaisten positiivisten kertomusten kautta luottamusta saataisiin toivottavasti nostettua. Monet lastensuojelun organisaatiot, esimerkiksi @vantaanlastensuojelu ovat viime aikoina aktivoituneet somessa ja sitä kautta tuoneet työtään ja sen muotoja esille. Sosiaalityöntekijät menevät monesti salassapitovelvollisuuden taakse, mutta työstä voi ja saa puhua yleisellä tasolla, asennemaailman muuttamisen kannalta se olisi positiivistakin. Nyt kun monet hyvät tyypit eivät yksinkertaisesti uskalla sanoa olevansa lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä esim. baarissa ollessaan, vaan lisätään työn mystiikkaa ja huonoa mainetta

Kuinka paljon itse seuraat sosiaalityötä käsitteleviä uutisia tai juttuja? Kuulutko esim. johonkin asiaa käsittelevään FB-ryhmään?

-Kuulun sosiaalityön uraverkostoon, jossa käydään sosiaalityön ammatillista keskustelua asiantuntijanäkökulmasta, ei niinkään asiakkaiden kannalta. Seuraan aika paljon sosiaalityöhön liittyviä uutisia, vaikka välillä uutisten taso onkin aika masentava ja esimerkiksi termiä "pikahuostaanotto" näkee käytettävän - ei sellaista asiaa ole olemassakaan. Mihinkään ns. "kriittisten" ryhmiin en kuulu enkä niiden jutuilla halua nostattaa verenpainetta. Myös kaikki MV-lehden ym. sosiaalityöaiheiset jutut skippaan suosiolla.

Jotkut suomalaiset kuitenkin pahimmillaan saavat ainoat uutisensa lastensuojelusta juurikin MV-lehden kaltaisista medioista. Mikä media on luotettava, kun käsitellään lastensuojelua, vai pitääkö kaikkiin uutisiin sopeutua varauksella?

-Helsingin Sanomien Maija Aalto on kirjoittanut hyviä juttuja lastensuojelusta, sosiaalityöstä ja kunnallisesta sosiaalipolitiikasta yleensäkin. Myös Yle on lähteenä luotettava. Lähtökohtaisen positiivisesti suhtautuisin myös ns. maakuntamedioihin, kuten Aamulehteen, Turun Sanomiin tai Kalevaan, mutta niissä on jonkin verran tuollaista pikahuostaanotto-tason urpoilua.

Minkä yleisen harhakäsityksen lastensuojelusta haluaisit oikaista?

-Lastensuojelu ei ole pelkkiä huostaanottoja. Perheelle pyritään ensisijaisesti tarjoamaan aina kevyempää tukea, joka voi olla esimerkiksi perhetyötä, tukiperhetoimintaa, harrastuskummia tmv. turvallista aikuista, perhekuntoutusjaksoja, taloudellista tukea ja tietoa lapsen kasvuun ja kehitykseen liittyvistä asioista sekä työkaluja siihen, miten selvitä konkreettisista arjen ongelmista.